Dont hold me up

2 kananrintafilettä
4dl salaattia
5rkl majoneesia

edit.

euroshopperin omenapiirakka
5dl kevytmaitoa
100g suklaata
tropicana-pizza
2xkebab ranskalaisilla
300g manhattansipsejä
300g kermaviilidippiä

Deletointi. Aamupaino oli 65.5kg. Ja tiedän että illalla tulee vielä toinen ahmimiskohtaus... Mutta jos kävisin ensin harjoitukset, ja sitten kotimatkalla ostaisin jotain. Rahat on muuten aivan loppu, ja vain ja ainoastaan sen takia että syön niin valtavasti.

Ja niin menee minun kaikki rahani, Vittusaatana! Pyöräilty tänään n.5km ja oltu töissä. Ja olin harjoituksissa, missä kuulin jotain aivan unohtumatonta... Pitäisi ryhdistäytyä että kehittyisin, minusta ei koskaan tule mitään. Aivan säälittävä, en tiedä miksi roikun tuossakin lajissa, ehkä siksi että se on jo liian syvään minuun juurtunut... Ja kuitenkin haluan tulla paremmaksi! Ja yritänkin. Mutta se vain on niin vaikeaa...

Pääni on täynnä tätä syömisvammailua, ihmissuhteita ja loputonta, ahdistavan ääretöntä pimeyttä pääni sisällä. Minusta tuntuu että olen yksin. Se on sellainen tunne, että kun se iskee, tietää mitä se on. Aivan kuin joku olisi työntänyt sinut taakse, katselet silmien kautta ulos, mitä maailmassa tapahtuu. Liikut, puhut ja hymyilet. Mutta Sisällä, vain katselet. Raukeasti kuinka kaikki liikkuu ohi...

Minulla ei ole ystäviä, tai kavereita. Joskus oli. Moni sanoo näin, mutta minä olen nähnyt "kaverin" viimeksi kaksi viikkoa sitten, kolmen kuukauden tauon jälkeen. Ja sekin tuli aloitteestani, vinguin monta kertaa että nähtäisiin. Ja olen vinkunut useammallekkin, mutta kenelläkään ei ole aikaa... Tiedän mitä se tarkoittaa: "en halua nähdä sinua, tai puhua sinulle, mene pois". Niin se vain on. Onneksi on urheilu... Toki minulla on ollut muutama mies, mutta nekin ovat olleet hyvin pinnallisia suhteita, ja ovat. Nyt en taida enää haluta kokeilla sillä rintamalla uudestaan, annan kaikkien säätöjen kuivua kasaan ja varon aloittamasta uutta.

Perhe? Veli ehtii nähdä joskus. Todella harvoin, mutta veli on silti yksi ainoita ihmisä joita vilpittömästi rakastan? Liian vahva sana, enhän minä rakasta mitään, mutta yksi harvoja ihmisiä joihin olen kiintynyt. Äiti ja velipuoli taas, no, sanotaan että aiheuttavat lähinnä huonoa oloa ja riittämättömyyden tunnetta. Velipuoleni inhoaa minua, eikä halua, että käyn heillä kylässä. Valittaa siitä mitä syön, miten pukeudun, mitä teen. Ja äitini ei tee mitään asialle, joten taidan säästää omia hermojani ja pysytellä poissa sieltä. Myös äitini raivostuu välissä huutamaan ja syyllistämään minua oikeastaan kaikesta, mikä hänen elämässään on vialla.

Siksi minusta tuntuu että olen yksin.